Saako lämpöpumppuhankkeeseen uutta valtion energia-avustusta vai ei? Asetuksessa ja ohjeistuksessa on ristiriita, joka hämmentää taloyhtiöitä, kirjoittaa Geonovan tekninen johtaja Ossi Kaihua.
Valtion uudet energia-avustukset ovat herättäneet paljon keskustelua lämpöpumppujen asemasta. Avustusta koskevassa asetuksessa lämpöpumput on lähtökohtaisesti rajattu tuen ulkopuolelle, ellei hankkeen yhteydessä luovuta fossiilisesta lämmitysjärjestelmästä. Samalla avustusta täydentävässä ohjeistuksessa lämpöpumpuille kuitenkin osoitetaan tietyissä tilanteissa avustuskelpoista kustannusosuutta. Tämän vuoksi monelle taloyhtiölle ja kiinteistönomistajalle on jäänyt epäselväksi, missä tilanteissa lämpöpumppuihin voi saada tukea ja missä ei.
Ristiriita johtuu siitä, että asetuksessa ja ohjeessa tarkastellaan lämpöpumppuja hieman eri näkökulmista. Asetuksen tarkoituksena on kohdistaa lämpöpumppujen tuki niihin hankkeisiin, joilla nopeutetaan fossiilisista polttoaineista luopumista. Ohjeistuksessa puolestaan tunnistetaan tilanteita, joissa lämpöpumppu on osa laajempaa energiatehokkuushanketta, jolloin osa investoinnista voidaan tulkita avustuskelpoiseksi. Kaukolämmitteisen kerrostalon maalämpöhanke ei ole avustuskelpoinen.
Lopputuloksena syntyy tilanne, jossa lämpöpumput ovat periaatteessa avustusten ulkopuolella, mutta käytännön ohjeistuksessa niitä kuitenkin käsitellään osittain avustuskelpoisina.
Keskustelussa helposti unohtuu se, mitä lämpöpumput ovat lähtökohtaisesti saavuttaneet.
Maalämpö-, poistoilma- ja muut lämpöpumppuratkaisut ovat jo vakiinnuttaneet asemansa kerrostalojen ja muiden suurten kiinteistöjen energiaratkaisuina. Ne eivät ole enää kehittymässä oleva teknologia, joka tarvitsisi markkinoille päästäkseen merkittävää julkista tukea, vaan laajasti käytetty ja taloudellisesti kilpailukykyinen ratkaisu. Monissa kohteissa investoinnin kannattavuus voidaan osoittaa ilman avustuksiakin energiansäästöjen, pienempien käyttökustannusten ja kiinteistön arvon kehityksen kautta.
Juuri tästä syystä energiamurroksen näkökulmasta olisi perusteltua kohdistaa rajalliset avustusvarat ensisijaisesti hankkeisiin, jotka eivät muuten etenisi. Lämpöpumppuhankkeet ovat tyypillisesti sellaisia investointeja, joiden toteuttaminen perustuu niiden omaan taloudelliseen kannattavuuteen. Avustus voi lyhentää takaisinmaksuaikaa hieman, mutta harvoin se ratkaisee sitä, toteutetaanko hanke vai ei.
Taloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien kannattaakin suhtautua avustuksiin ennen kaikkea mahdollisena lisähyötynä, ei investointipäätöksen perustana. Jos hanke on teknisesti ja taloudellisesti kannattava, sitä ei kannata lykätä tukipäätösten toivossa. Energian säästö alkaa vasta, kun järjestelmä on käytössä, ja jokainen odotettu lämmityskausi on menetetty mahdollisuus alentaa energiakustannuksia.
Lisäksi on syytä muistaa, että avustuksiin varattu kokonaisrahoitus on rajallinen. Avustuksia myönnetään parhaillaan, eikä kukaan tiedä varmasti, kuinka kauan määrärahoja on jäljellä tai tuleeko vastaavia tukimuotoja tulevaisuudessa. Siksi taloyhtiöiden ei kannata rakentaa energiastrategiaansa oletukselle julkisesta tuesta.
Lämpöpumppuihin siirtymisen vahvin peruste on edelleen sama kuin ennenkin: niiden kyky alentaa energiakustannuksia ja vähentää rakennuksen ostoenergian tarvetta pitkäjänteisesti ja ennustettavasti. Jos investointi toimii vain avustuksen avulla, sitä kannattaa tarkastella kriittisesti. Jos taas investointi on kannattava ilman tukea, avustus on korkeintaan mukava lisä, ei hankkeen edellytys.
Energiamurros etenee lopulta kannattavien investointien, ei avustusten, varassa.