Dennis taustakuva 2000px
Dennis taustakuva mobile

Geonovan eettiset periaatteet toimittajille ja alihankkijoille

Sisällys

Tarkoitus ja laajuus

Geonova noudattaa liiketoiminnassaan voimassa olevia lakeja ja määräyksiä sekä korkeimpia eettisiä ja liiketoiminnan standardeja. Tämä sitoumus on kuvattu yhtiön eettisissä periaatteissa.

Arvostamme suhteitamme toimittajiimme ja aliurakoitsijoihimme ja edellytämme kumppaneiltamme vahvaa sitoutumista vastuullisiin toimintatapoihin niin taloudellisissa, sosiaalisissa kuin myös ympäristöasioissa.

Eettiset periaatteet toimittajille ja aliurakoitsijoille määrittävät Geonovan vastuullisuuteen liittyvät vaatimukset ulkoisille kumppaneilleen. Kumppaneiden vastuulla on varmistaa, että heidän henkilöstönsä, edustajansa, alihankkijansa sekä muut yhteistyötahot ymmärtävät ja noudattavat näitä vaatimuksia. Lisäksi toimittajan ja/tai aliurakoitsijan tulee ilmoittaa Geonovalle kirjallisesti kaikista tiedossa olevista tai epäillyistä sitoumusten rikkomuksista.

Tässä dokumentissa esitetyt periaatteet tarkistetaan ja päivitetään johdon toimesta säännöllisesti vastaamaan sääntely-, toimiala- ja markkinakehitystä, ja ne hyväksytetään Geonovan hallituksella vähintään kerran vuodessa.

Geonova brandi poraus 1786

Laillinen ja eettinen liiketoiminta

Edellytämme, että toimittajamme ja aliurakoitsijamme sitoutuvat:

  • Vastaamaan toimintansa taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista.Sitoutumaan toimimaan eettisenä työnantajana, kunnioittamaan työntekijöidensä panosta ja palkitsemaan heidät oikeudenmukaisesti sekä pyrkimään parantamaan työoloja.

  • Olemaan tarjoamatta, lupaamatta tai antamatta suoraan tai epäsuorasti mitään arvoa omaavaa etuutta, kuten lahjoja tai muita etuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa epäasiallisesti päätöksentekoon tai saada epäoikeudenmukaista liiketoimintaetua.

  • Noudattamaan kaikessa toiminnassa ja kaikissa toimintamaissaan lahjonnan ja korruption vastaista lainsäädäntöä, rahanpesun estämistä koskevia säännöksiä, petosten torjuntaa sekä veronkierron estämistä koskevaa sääntelyä ja muita asiaankuuluvia määräyksiä.

  • Olemaan antamatta tai vastaanottamatta Geonovan johtajilta, työntekijöiltä tai edustajilta mitään arvoltaan merkittävää lahjaa, vieraanvaraisuutta tai muuta etuutta tai mitään palkkiota, maksua tai hyvitystä tarkoituksenaan tai vaikutuksenaan saada ketään laiminlyömään velvollisuutensa ja tuottamaan epäoikeudenmukaista liiketoimintaetua Geonovalle, toimittajalle tai muille.

  • Toimimaan reilun kilpailun periaatteiden mukaisesti ja olemaan osallistumatta kilpailua rajoittavaan, harhaanjohtavaan tai muuten epäasialliseen liiketoimintaan.

  • Välttämään eturistiriitoja tai tilanteita, jotka voivat vaikuttaa eturistiriidoilta, ja ilmoittamaan viipymättä Geonovalle kaikista todellisista tai mahdollisista eturistiriidoista toimittajan ja Geonovan etujen välillä.

Vastuullisuus ilmakuva cropped

Ihmisoikeudet ja syrjimättömyys

 

Edellytämme, että toimittajamme ja aliurakoitsijamme sitoutuvat:  

  • Kieltämään pakkotyön, velkatyön tai muun työvoiman pakottamisen missään muodossa sekä edellyttämään samaa myös yhteistyökumppaneiltaan.  
  • Edistämän työympäristöä, jossa ei sallita syrjintää, uhkailua, kiusaamista tai häirintää sekä rakentamaan yhdenvertaista ja osallistavaa työyhteisöä. 
  • Noudattamaan kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeusperiaatteita, mukaan lukien YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia periaatteita, ja kunnioittamaan työntekijöidensä ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Toimittaja ei käytä eikä hyväksy lapsityövoimaa. Se torjuu lasten laitonta hyväksikäyttöä ja työllistämistä, kieltää lapsityövoiman käytön toimittajiltaan, alihankkijoiltaan ja muilta kumppaneiltaan sekä tekee tarvittaessa yhteistyötä viranomaisten kanssa havaitsemissaan tapauksissa.
Haukkamaki-maalampokaivon-poraus-tiedote-1000x1080

Ympäristö

Edellytämme, että toimittajamme ja aliurakoitsijamme sitoutuvat:

  • Noudattamaan Geonovan ESG-periaatteita. 
  • Tunnistamaan, arvioimaan ja vähentämään toiminnan haitallisia vaikutuksia ilmastoon, ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen.  
  • Noudattaa kaikkia soveltuvia ympäristölainsäädännön vaatimuksia, mukaan lukien velvoitteet, jotka koskevat:
    • i. tarvittavien ympäristölupien, viranomaispäätöksien ja -rekisteröintien hankkimista ja ylläpitoa sekä toimintaan ja raportointiin liittyvien vaatimusten noudattamista;
    • ii. toimittajan käyttämien vaarallisten aineiden käsittelyä, poistamista, kuljetusta ja asianmukaista loppukäsittelyä; sekä
    • iii. Päästöjen, jätteiden sekä jätevesien seurantaa, hallintaa, käsittelyä ja puhdistamista. 
  • Edistämään resurssiviisautta ja energiatehokkuutta sekä vähäpäästöisten energiaratkaisujen käyttöä.  
  • Raportoimaan pyynnöstä toimintaansa liittyvät jätevirrat, mukaan lukien niiden käsittely- ja loppusijoitustavat.
eettiset periaatteet toimittajille kuvituskuva

Työterveys ja -turvallisuus sekä työelämän käytännöt

Edellytämme, että toimittajamme ja aliurakoitsijamme sitoutuvat:

  • Noudattamaan Geonovan työterveys- ja turvallisuusperiaatteita.

  • Ylläpitämään turvallisia ja vakaita työolosuhteita. 

  • Kirjaamaan, seuraamaan ja raportoimaan lain edellyttämin tavoin työtapaturmat ja sairaspoissaolot. Geonova edellyttää kumppaneiltaan tapaturmien ja läheltä piti -tilanteiden kirjaamista, lääketieteellisen hoidon tarjoamista, tapahtumien selvittämistä ja korjaavien toimenpiteiden toteuttamista.

  • Varmistamaan, että työntekijät ja muut sidosryhmät voivat ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista ilman vastatoimien pelkoa ilmoittajansuojan turvin.

  • Noudattamaan yhdistymisvapautta ja työehtosopimusneuvotteluja koskevaa lainsäädäntöä. 

porauskuva

Tietosuoja ja yksityisyys

Edellytämme, että toimittajamme ja aliurakoitsijamme sitoutuvat:

  • Noudattamaan täysimääräisesti sovellettavaa tietosuojalainsäädäntöä sekä tietoturvaa koskevia lakeja sekä määräyksiä. 
  • Suojaamaan luottamuksellista, liikesalaisuuden alaista ja henkilöihin liittyvää tietoa toteuttamalla asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä, jotka varmistavat riittävän tietoturvatason sekä  tietosuojan ja yksityisyyden suojan määräysten jatkuvan noudattamisen.
  • Tekemään yhteistyötä vain sellaisten alihankkijoiden ja liiketoimintakumppanien kanssa, jotka ylläpitävät vastaavaa teknistä ja organisaationlaajuista tietoturvatasoa. 
  • Ilmoittamaan välittömästi Geonovalle kaikista epäillyistä tietoturvaloukkauksista, osallistumaan niitä koskeviin selvityksiin ja korjaaviin toimenpiteisiin sekä täyttämään kaikki lakisääteiset ilmoitusvelvoitteet.

 

Toimitusketjua koskeva huolellisuusvelvoite

  • Toimittajat ja aliurakoitsijat vastaavat siitä, että heidän toimitusketjunsa kumppanit noudattavat tässä dokumentissa esitettyjä eettisiä periaatteita.

  • Toimitusketjua koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen kuuluu asianmukaisten auditointien suorittaminen sekä eettisten periaatteiden noudattamisen seuranta omien kumppaneiden osalta.

  • Alihankinnan ketjuttaminen (eng. multi-tier subcontracting) on Geonovan projekteissa pääsääntöisesti kiellettyä.

  • Toimittajan on pidettävä kaikki alihankkijansa suorassa sopimussuhteessa, ja toimittaja vastaa heistä täysimääräisesti samalla tavalla kuin omista työntekijöistään.

  • Poikkeusluvasta on sovittava kirjallisesti etukäteen Geonovan kanssa tapauskohtaisesti, jolloin myös alempien tasojen alihankkijat ovat velvollisia osallistumaan Geonovan riskiarviointiin ja hankkimaan ennakkohyväksynnän.

eettise periaatteet alihankkijoille kuvituskuva 1440

Seuranta ja toimenpiteet

  • Geonova varmistaa, että ulkopuoliset kumppanit noudattavat sovittuja toimintatapoja palvelujen tai tuotteiden toimituksen yhteydessä. Arviointiin voi kuulua esimerkiksi paikan päällä tehtäviä tarkastuksia sekä kirjanpidon, lupien ja muiden asiakirjojen läpikäymistä, jotta varmistetaan eettisten periaatteiden toteutuminen. 

  • Kilpailutuksen aikana Geonova pyytää tarjoajilta tarkkaa selvitystä siitä, miten he ottavat vastuullisuuden huomioon toiminnassaan. Vastuullisuus on yksi osa kilpailutuksen arviointikriteereitä.

  • Toimittajien ja aliurakoitsijoiden tulee ilmoittaa Geonovalle viipymättä, mikäli nämä havaitsevat vastuullisuuteen liittyviä puutteita omassa toiminnassaan tai alihankintaketjussaan. Geonovan kumppaneilta voidaan pyytää lisätietoja vastuullisuusvaatimusten toteutumisesta. 

  • Geonova voi tarkastaa vaatimusten noudattamisen joko itse tai kolmannen osapuolen kautta. Mikäli rikkomuksia havaitaan, toimittajan tai alihankkijan on korjattava ne mahdollisimman pian. Jos ongelmia ei saada ratkaistua sovitussa ajassa, Geonovalla on oikeus purkaa sopimus ja keskeyttää tai peruuttaa työ. Rikkomukset voivat vaikuttaa myös tuleviin hankintamahdollisuuksiin. 

Ota yhteyttä

Oletko kiinnostunut kuulemaan, miten kiinteistösi voisi siirtyä maalämpöön ilman omaa investointia? Jätä meille yhteydenottopyyntö. Palaamme asiaan mahdollisimman pian!

  • +358 29 7031 0950
  • Vänrikinkuja 2, 02600 Espoo