Haukkamäen ja Tuorilan koulujen lämmityspäästöt putosivat yli 90 %
Karkkilan kaupunki liittyi vuonna 2020 KETSiin (kunta-alan energiatehokkuussopimukset). Kaupungin tavoitteena on saavuttaa oman palveluverkon osalta hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.
Keskeisiä keinoja ovat esimerkiksi lähienergiaan panostaminen ja öljylämmityksestä luopuminen kaupungin omissa kiinteistöissä.
- Haukkamäen ja Tuorilan koulut kuluttivat vuosittain yhteensä n. 100 000 litraa öljyä
- Lämmitysjärjestelmän vaihtaminen maalämpöön palveluna on vähentänyt Geonovan arvion mukaan lämmityksestä syntyviä päästöjä 250 000 kg CO2 ekv.
- Kokonaispäästöt ovat pudonneet merkittävästi, noin 90 % aikaisempaan nähden.
- Maalämpöjärjestelmä tuo öljyyn nähden myös huomattavia kustannussäästöjä. Säästöt kattavat suunnitellut hankkeet, ja lisäksi kokonaiskulut jäävät noin 12 000 euroa alle nykyisten vuosikustannusten.